Hautakivisuunnittelu
Tahattomasti suuri luopumisen suru antoi minulle mahdollisuuden työstää isäni Erkki Johannes Metsälä 1.2.1934 - 23.10.2013 hautakiven. Tämän hautakiven työstöön liittyi vahvasti oman surun prosessointia, mutta myös iloa saada oppia hautakivisuunnittelua ja hautakivivalmistuksen tuotantoprosessia. Sain valtavasti ja kauniisti ammattilaisten tietoutta suunnittelussa huomioitavista asioista ja tekniikoista. Suuri kiitos Kiviliike Sairanen Oy ja kaikki työn mahdollistaneet henkilöt.
_Uskon, toivon ja haluan jatkossakin saada työstää hautakiviä. Mielessäni on useampia kauniita ja toteutuskelpoisia sekä ajatuksen täyteisiä hautakivimalleja, joille uskon olevan tarvetta. Toivon, että minuun otetaan yhteyttä myös suuressa surussa, että voimme yhdessä työstää poismenneen henkilön näköisen hautakiven hänen muistolleen.
Isälleni työstämässäni hautakivessä on Fibonacchin kierre, joka yhdistää luontoa, tiedettä ja taidetta hämmentävällä tavallaan. Fibonacchin kierteen yhteyteen liittyy vahvasti kultainen leikkaus, pyhiksi numeroiksikin kutsuttu lukusarja ja luonto toistaen tätä loputtomasti itsessään.
'Vaikka kaikella näyttäisi olevan alku ja loppu niin oikeastaan on vain tila, mikä on täydellinen juuri sellaisena kuin se on.'